About me

Miksi aloitan bloggaamisen? No, haluan jakaa mielipiteitäni ja ajatuksiani teille sekä sitäkin enemmän valokuviani. Luulen, että minulla on paljon annettavaa niin visuaalisesti kuin teksti/asia puolellakin. Olen nyt jonkun aikaa Stay fresh'iä suunnitellut ja pohjustanut, nyt on aika laittaa se alulle! Seuraan itse monia blogeja ja näen sen hyvänä kanavana jakaa itselle tärkeitä asioita, joista voi olla hyötyä myös muille. Hyvin kirjoitetut, ennenkaikkea perustellut kantaa ottavat blogitekstit saa ajattelemaan asioita ehkä toiseltakin kantilta tai sitten niihin voi samaistua niin hyvin, että niitä on pakko hehkuttaa. Itse saan blogeista, niin hyvistä valokuvista kuin teksteistä, paljon inspiraatiota ja ideoita. Haluan antaa sitä inspiraatiota itsekin.


Entä kuka minä olen? Olen parinkympin ikää lähestyvä innokas bloggaajan alku Jyväskylästä. Ammattina minulla on jo kosmetologi ja rakastan valokuvaamista, josta aion vielä kouluttauta ammattilaiseksi. Harrastan ihan oman mielenkiinnon ja harrastuksen puolesta luovia fantasiaehostuksia ja niiden valokuvaamista. Fantasiaehostukset ovat siitä lemppareitani, että niissä saa käyttää luovuuttaan ilman mitään sääntöjä. Sutia väriä ja glitteriä ihan fiiliksen (ja toki teeman) mukaan ilman rajoja. Minussa asuu pieni taiteilija, ja se on minun tapani maalata taidetta. Tästä huolimatta en halua painottaa bloggaamistani ainoastaan näihin meikkijuttuihin, haluan että ne ovat vain lisämauste tähän kaikkeen, niinkuin ne ovat osa minua ja minun persoonaani. Niinkuin ekstralisä, jolla ehkä viimeistään erotun joukosta.

Hyvinvointi on minulle myös tosi tärkeä aihe. Liikunta ja ruokapuoli kulkevat varmasti osana blogia kuten trendit ja asuihanuudetkin. Hyvinvointi tarkoittaa ehdottomasti myös itsensä hemmottelua ja sitä että osaa ottaa rennosti. Stay fresh on siis ennen kaikkea lifestyleblogi. Hyvä laatuisia valokuvia sopivassa suhteessa tekstiin. Hyvät valokuvat ovat ehdottomasti se minun ykkös prioriteettini. Mitä sitten valokuvaan meikkitöideni lisäksi? Kaikkea mistä löydän kauneutta päivän mittaa. Kirjoitan minulle tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista, välillä hömppää ja välillä ihan asiaakin. Jää ottamaan selvää!

- M ♥

Nahkatakki/Jacket JC // Mekko/Dress Bikbok // Laukku/Bag kirpparilöytö // Kengät/Shoes Nike Air Max Thea

4 kommenttia

  1. Liityin juuri lukijaksi. Ekana pisti silmiin ihana tyyli, hyvät kuvat ja kaunis tyttö. :) Alanpa selailemaan postauksia läpi..
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Samoin sinulle!

      Poista

Back to Top