Monday mood

Hame/Skirt Vila Clothes // Toppi/Croptop H&M // Vyö/Belt Seppälä Aurinkolasit/Sunglasses Aleksi13

Maanantai, monien mielestä se päivistä pahin. Viikonloppu on ohi ja koulu- ja työpäivät alkaa aikaisin aamulla. Väsyttää vielä viikonlopun jäljiltä. Pitää palata arkeen ja järjestykseen, takaisin kiinni rutiiniin. Kuinka tylsää! Tuntuu, että mikään ei suju, sitä odottaa vain iltaa ja seuraavaa päivää, jotta olisi taas lähempänä viikonloppua. Kuulostaako tutulta?

Minusta maanantai on aika hyvä päivä! On kiva aloittaa uusi viikko ja maanantai on se ensimmäinen päivä josta kaikki lähtee. Vauhdikkaan tai vähän vähemmänkin vauhdikkaan viikonlopun jälkeen on minusta ihanaa palata arkeen ja tehdä ihan tavallisia arkijuttuja. Käydä treenaamassa, ruokakaupassa ja pyykätä. Vietän silloin tällöin viikonloppuja vanhempieni luona landella, siellä on rauhallisempaa ja pääsee rentoutumaan ilman, että välttämättä tarvitsisi(tai edes pääsisi) lähteä mihinkään tai edes välttämättä tehdä mitään. Kuitenkin minun aina päästävä palaamaan kotiin sunnuntaina. Sillä jos palaan vasta maanantaina niin tuntuu, että viikko ei ole järjestyksessä! Kaikki lähtee maanantaista. Viikon treenit ja muut suunnitelmat laitan ylös kalenteriin ja lappusille sunnuntai-iltana tai maanantaiaamuna. Olen muutenkin sellainen post-it -lappujen suurkuluttaja! Niitä on joka paikassa. Laukussa pari, keittiön pöydällä muutama ja jääkaapin ovessa sitäkin enemmän. Jopa puhelimessa One note -sovelluksen muistilappuja kiinnitettynä aloitusnäyttöön. Sillä tavalla minä pidän kaikki muistissa ja kasassa, silloin asiat tulee myös hoidettua, eikä ne jää ajatuksen tasolle. Arki on kivaa, tykkään haahuilla ruokakaupassa tutkimassa joka hyllyn välin ja on ihanaa kun saa puhtaat pyykit (etenkin puhtaat lakanat!) kuivumaan ja Salkkarit telkusta pyörimään. Välillä on ihan hyvä että kaikki ei ole jännää ja juhlaa, arkipäivät on ihan syystä.

Maanantai ja post-it -laput on se juttu, se pitää vain oivaltaa. Joka maanantai on uusi alku.  -M ♥

6 kommenttia

  1. Oi vitsi sulla on ihanat hiukset!! Pakko sanoa että mustakaan se maanantai ei ole viikon kamalin päivä, oikeastaan se on se tiistai tai keskiviikko hah a:-D Kivan simppeli ulkoasu, varsinkin tuo postauksen otsikon linkkiefekti on kiva ja piristävä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Tuo on muutaman päivän vanha kuva joten hiuksia on vähän päivitetty! Niistä kuvaa luultavasti tällä viikolla mutta aika samalla linjalla edelleen :) haha jep!

      Poista
  2. Oot sairaan kaunis ja toi tukka!! Tää sun blogi on i h a n a n valoisa ja selkee, tykkään hurjasti.:) Banneri on erityisesti mun mieleen, liitympä seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! :) Tervetuloa!

      Poista
  3. Oot tosi kaunis :-) Blogikin on aivan tajuttoman ihana. Erityisesti tykkään blogin laadukkaista kuvista. Sait lukijan!

    VastaaPoista

Back to Top