Siskodinneri

Nyt niitä lupaamiani safkajuttuja! Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, niin olin siskollani yökyläilemässä nyt alkuviikosta. Laitettiinkin sitten kunnon dinnerit pystyyn kaikilla herkuilla, ihan kuin olisi suurempikin joukko ruokittavana. Molemmat kun esteetikkoja ollaan, niin rakastetaan kaikkia kauniita asioita, joten kaikki laitettiin ihan viimeisen päälle sitruunamelissanlehteä myöten! Ja ihan vain itseämme varten. Minusta on kivempi syödä, kun ruoka on laitettu esille houkuttelevasti ja toisinaan on aika jees hemmotella itseään. Me tehtiin aika simppeleitä ja nopeasti valmistuvia juttuja, jotka on kuitenkin niiin hyvän makuisia, että suosittelen muitakin testaamaan! Käytettiin varmaan enemmän aikaa annosten esille laittamiseen ja valokuvaamiseen, kuin ruokien valmistukseen, saatika sitten syömiseen!


Tomaatti-mozzarella bruschetat
valkosipulipatonkia
1-2 valkosipulinkynttä
tomaattia
mozzarellaa
ilmakuivattua kinkkua
tuoreita basilikanlehtiä

Siivuta patonki haluaman paksuisiksi paloiksi ja hienonna valkosipulinkynnet pieniksi. Käytä patonkisiivut pannulla oliiviöljyn ja valkosipulinkynsien kanssa. Kasaa bruschetat haluamallasi tyylillä ja kiinnitä coctailtikuilla. Hieman savun makuinen ilmakuivattu kinkku antaa kivan suolaisuuden miedon mozzarellan ja tomaatin kylkeen. Tosi helppo ja nopea, sen lisäksi älyttömän hyvän makuinen!


Keittiössä hääri meidän lisäksi siskoni suloisen pehmoiset samojedit Bella ja Mosku kärkkymässä maistiaisia.

Kesäinen savulohisalaatti
jäävuorisalaattia
jotain toista salaattia oman mieltymyksen mukaan (mitä tummempi sitä parempi)
punasipulirenkaita
keitettyjä uusia perunoita
mustia oliiveja
hillosipuleita
aurinkokuivattua tomaattia
savulohta
ruohosipulia
Hellmann's caesar -salaatinkastike

Sekoita ainekset vain yhteen, salaatinkastike myös! Tämä on jäljitelmää meidän Tampereen reissun lohisalaatista johon ihastuimme Tornihotellin kattoterassilla. Tähän sopii myös esimerkiksi oliivien ja hillosipuleiden tilalle tummat viinirypäleet ja leipäjuusto. Tämän kesän suosikkiruoka, jota onkin kokkailtu jo usemmankin kerran!


Laseista löytyi tällä kertaa persikkajääteetä mansikoilla, jäillä ja sitruunamelissanlehdillä. Vaikka normaalisti en muuten kuin hyvin harvoin syö mitään kovin makeutettuja kaupan mehuja tms, vaaleaa leipää tai alla olevissa herkuissa olevaa rasvan, valkoisen sokerin ja vaalean venhäjauhon määrää, saatika sitten puhumattakaan valmispakkausruuista. Ne vain eivät enää kuulu minun elämäntapoihini samalla tavalla kuin ennen, enkä niitä edes juurikaan kaipaa, aina välillä kuitenkin on kiva herkutella kunnon sokeriöverit hyvässä seurassa. Enkä tosiaan ota siitä mitään paineita mitä syön. Ruuasta kuuluu nauttia!

Unelman pehmeä vaniljapannacotta
2 liivatelehteä
5 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
½ dl sokeria

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna kerma kattilassa, lisää vanilja ja sokeri. Kiehuta n. 15 minuuttia ja muista sekoittaa kokoajan, ettei se pala pohjaan. Sitten lisätään liivatteet ja laitetaan annoskulhoihin/-laseihin jähmettymään jääkaappii muutamaksi tunniksi. Päälle tehtiin vielä pieni kerros kirpeää lemon curdia sitruunoista, sokerista, keltuaisista ja voista. Pannacotta oli niin pehmeä että sitä oisin voinut makustella ties miten paljon! Tuolla ohjella tulee siis suurempi satsi mitä noissa laseissa on, kokeiltiin tehdä toisenlaisiin kippoihin myös, josta sitten oltaisiin kipattu herkku lautaselle. Se ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin oltaisiin toivottu, joten kuviin päätyivät vain nämä yksilöt, heh.

Tätä ei syöty tuolla dinnerillä, vaan seuraavana päivänä iski taas makean himo ja suunniteltiin leipovamme joku syntisen hyvä suklaakakku. Kuitenkin laiskistuimme siinä ja poimimme poikkeuksellisesti tämän Frödingen mutakakun pakastealtaasta. Tuoreilla mansikkoilla ja pienellä vaivannäöllä siitä sai ihan kahvipöytä -kelpoisen! Makukin oli yllätävän hyvä, joten ihan varteen otettava vaihtoehto kiireisemmälle ja suklaanhimoon.

Ihanat ja herkkujen täyteiset pari päivää siis takana ihanan siskon ja pörröisten nelijalkaisten kanssa! Masu aivan täynä ja mieli hyvä. Näitä päiviä enemmän. - M ♥

20 kommenttia

  1. Oih toi Frödingen suklaakakku on kyllä unelma! Ja nää tomaatti-mozzarella bruschetat menee ehdottomasti testiin heti seuraavan kerran kun on illanistujaiset! Ihan unelmaresepti! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Ihanaa kun tykkäsit! :) Suosittelen oikeasti kokeilemaan, niin hyviä!

      Poista
  2. Tosi ihanan näköisiä ruokia, kelpaisi! :)
    minunvalokuvia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oi näyttääpä hyvältä, täytyy kyllä kokeilla! :-)

    VastaaPoista
  4. Oii että mitä herkkuja! Savulohi-salaattia voisikin tehdä pitkästä aikaa, kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savulohi on niin hyvää! Tuo salaatti on siinäkin mielessä tosi hyvä, kun siihen tulee myös perunaa niin on vähän vielä ruokaisampi ja saa kyllä mahan täyteen hyvin :D

      Poista
  5. Ihana postaus, ja ihana banneri + oot kaunis ! ❤

    VastaaPoista
  6. Oieii! Tuli nälkä :3 :D ja ihania kuvia!

    http://kakkujaunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Wow! Sulla on aivan ihana ulkoasu ja tosi kivoja kuvia! Aivan ihana toi koira joka olikin tän postauksen ainoa ei-ruokaa sisältävä kuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset! :) Jep Bella on ihana ♥

      Poista
  8. Oi miten upeita kuvia !! *.*

    VastaaPoista
  9. Voi sentää nii herkullise näkösii ruokii! :3 wow sulla on ihan mielettömän hieno blogi : ))

    http://neeajohanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos sinulle, ihanaa kuulla että tykkäät! :)

      Poista

Back to Top