VIIME PÄIVINÄ

Mulla on jotenkin varsinkin tää loppuviikko ollut tosi täynnä kaikkea ja juttuja vaan jää rästiin kun iltaisin on niin nuutunut fiilis vaikka kaikki jutut onkin mieluisia. En oo tännekään oikeen ehtinyt tai ei oikein oo menoista väsyneenä ja ajanpuutteen stressistä johtuen kirjoituskaan luistanut niin hyvällä flowlla. Nyt kuitenkin oon saanut hengähtää ja nyt oon taas väljemmillä vesillä! Ajattelin kuitenkin vähän kertoa, että mitä kaikkea oon viime päivinä oikein päässyt tekemään ja mitä mulle kuuluu.


Oon päässyt seuraamaan Fashion Unitin mallikuvauksia pian koittavia Muotipäiviä varten valokuvaaja Iida Liimataisen messissä ja pyörimään studiolla assarin roolissa. Sain paljon hyödyllistä oppia ja näkökulmia valokuvaamiseen ja niin myös kameran edessä poseeraamiseen malleja ja Iidan mallien ohjaamista tarkkaillessa. Pääsin myös itse vähän kuvaamaan ja oon tällä viikolla ollut sen lisäksi kahtena päivänä mukana seuraamassa ja parhaani mukaan auttamassa koulukuvauksissa tässä läheisellä alakoululla.


Oon myös vastaillut kasaan sähköposteja ja rampannut postissa. Ellokselta sain paketin, joka sisälsi aivan ihania sisustusjuttuja! Voin näitä esitellä vielä enemmän toisessa postauksessa, mutta tästä häitäisemmille tuotelinkit; tupsukäsipyyhkeet, vaaleanpunaiset tyynyliinat, pieni ananasvati (myös kultaisena), pitkä leikkuulauta ja kylppärin pyöreä matto. Ellokselle on myös muuten korotettu bonusprosenttia elokuun loppuun asti jos oot liittynyt Bonuswayhin (joka toimii samalla tavalla kuin vaikkapa S-etukortti ja siihen kuuluu paljon eri nettikauppoja, tästä lisää täällä postauksessa ja jos et oo liittynyt vielä niin siellä on linkki, jonka kautta liittymällä saat 10€ ekstrabonusta seuraavan oston yhteydessä).

Oon myös käynyt loihtimassa viidet hääjuhlameikit morsiammesta kaasoihin ja anoppiin yhden aamun aikana. Olipahan hommaa mutta ihanaa päästä myös tekemään meikkijuttuja pitkästä aikaa!


Meillä on Soma - Hyvän mielen kakuilla synttärikuukausi, jonka viikottaiset raakaherkkutarjoukset on poikineet tilauksia mukavissa määrin ja eilen oltiinkin kakkumyyntihommissa Jyväskylän Kankaan Desingtorilla Ravintolapäivän merkeissä aivan ihanassa miljöössä!

Ja koska mä stressaannun jos mulla on monta eri juttua keskeneräsinä päällekäin samaan aikaan, niin oon myös saanut tällä viikolla Topilta kukkia piristämään mun stressimurinaa ♥ 


Ollaan käyty kuvaamassa paljon asukuvia ja muuta matskua sekä oon kuvannut paljon myös itse juttuja tänne, joita kaikkia nähdään täällä pian. Omien kuvien editoinnin lisäksi on ollut hommaa editoida myös niitä Fashion Unitin mallien kuvia joita pääsin Iidan studiolla kuvaamaan. Jospa saisin sen tehtyä loppuun tänään niin olis yks juttu taas yliviivattavana to-do -listalta ja voin keskittyä vaan tulevan viikon kivoihin juttuihin ihan huoletta kun menneen viikon jutut on tehty!


Perjantaina käytiin bloggaajaporukalla tutustumassa ihanaan vehreään hotelli Versoon joka on melko uutukainen vielä mutta ihan super Jyväskylän hotellivalikoimaan. Verson aamianen brunssin muodossa pitänee kyllä testata. Bloggaajailtaa jatkettiin VILAn vip-shoppailuillassa ja mukaan itselleni perustelin monin kääntein uuden takin syksyä varten. Snäpissä seuraajat jo sen näkikin, mutta sellainen ihan täydellinen harmaa vähän trenssityylinen, mutta sopivan paksu viileämmällekin syysillalle.


Oon myös yrittänyt alkaa taas terveelliseksi ja niin edespäin, mutta oon siitä lipsunut pahemman kerran niin ruoka kuin liikunta puolella ja yritykseksi se onkin sitten jäänyt... Mutta lupasin itselleni, että eilinen Amarillon ranskiskori friteeratullakanalla (joka oli muuten aika hyvä) jäi mun hetkeen viimeiseksi roskaruuaksi ja hommasin itselleni jo lenkkikaverinkin! Tästä se taas lähtee!

Rentouttavaa sunnuntaita jokaiselle! Mä lähden nyt kamppailuun tuon järkyttävän tiskivuoren kanssa niin on kivempaa aloittaa viikko puhtaassa kodissa. xx M

11 kommenttia

  1. Vau, enpä muista milloin olisin viimeksi yhtä ihanaan blogiin törmännyt!<3 Jotenkin oot sellainen ihminen jota ihailen ja arvostan heti ihan täysillä<3 Rakastan näitä sun postauksia, niin inspiroivia xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua kun ootkin ihana!! Piristit mun sunnuntaita kyllä entisestään, kiitos superisti ja ihana kuulla että tykkäät! <3 Toivottavasti viihdyt jatkossakin mun postauksien parissa :)

      Poista
  2. Tällaiset kuulumispostaukset on kyllä ihania! Ja ah tuo ananasvati on kyllä suloinen! Jotenkin oon niin hurahtanut ananakseen, niin sisustuksessa ja ihan muutenkin, että pian on kyllä pakko hankkia jotain pientä ananasjutskaa tänne mun kotiin... :--D

    https://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla että tykkäät! No äläpäs vaan se on maailman suloisin! ♥ Haha ananakset on symppiksiä! :D

      Poista
  3. Ihana postaus ja näitä kuulumisia on aina kiva lukea! Tsemppiä tulevaan viikkoon ja alkavaan syksyyn <3

    https://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihana kun on mieleen! :) Kiitos, sinulle myös! <3

      Poista
  4. Ompas sulla ollut kiirettä, mutta kyllä se siitä ja tsemppiä tähä viikkoon! Aivan ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Kiitos Inka, sinne myös! <3

      Poista
  5. Tosi kiva lukea kuulumisia! ♡ Toivottavasti stressi pysyy nyt poissa niin pääset kunnolla hengähtään :). Oi kukkien saaminen on niin ihanaa ja piristää kyllä hurjasti! ^^

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! ♥ Toivotaan näin, uskoisin ainakin ja aloitan nyt taas kunnolla liikunnan niin stressi pysyy paremmin poissa :) No kyllä vaan ja arvaas sainko niitä myös tänäänkin kunnon pusikon toisen vuosipäivän johdosta! ♥♥

      Poista
  6. Tää postaus oli tosi kiva lukea! Lisää tän tyylisiä :) Kivoja juttuja sun arjessa :) xx

    VastaaPoista

Back to Top