TOISEN TYYPPINEN LOUNAS @ HARMOONI

Päätettiin viikon alkuun Lauran kanssa testata ihanaa omaa tunnelmaa henkivän Ravintola Harmoonin maanantailounas! Oon jo pitkään halunnut käydä täällä ja oon kuikuillut Harmoonin suloista puutarhaterassia aidan takaa ohi kulkiessa, mutta nyt laitettiin vihdoin ihan tuumasta toimeen ja mä saavuinkin paikalle suoraan kampaamon penkistä uudella lookilla!


Vaikka Harmoonin puutarhaterassi oli jo laitettu kesältä pakettiin niin käytiin sielläkin puolella vähän fiilistelemässä ja ottamassa kuvia. Sisältä paikka on tyylikäs, mutta kotoisan oloinen ja ainakin multa heruu symppispisteitä mieshenkilökunnan tyyliin sopivista asuista henkseleineen kaikkineen! Kaikki vaan mätsäsi niin kivasti. 


Harmoonin lounas on suht edullinen 12.50€ ja ihanaa vaihtelua niihin perus salaatti- ja burgerilounaisiin, joita ravintolat usein tarjoaa. Harmoonin päivittäin vaihtuviin lounaisiin maanantaina kuului pöytiin tarjoiltuna alkuruuaksi hunajamelonisalaattia ja hyvää leipää, pääruuaksi kampelarullia ja paistettuja kasviksia. Lounaan hintaan kuuluu myös kahvi tai tee ja pieni makea, mutta meille yllätykseksi tarjoiltiinkin yllärijälkkäriksi uuniomenat syksyyn sopivilla ruisjauhotahna- ja mustikkakeittoasioilla (lämmin kiitos henkilökunnalle, extrajälkkäri maistuu aina)

Teeshirt Make Way from Bubbleroom (gifted) / Jeans Dr. denim from Carlings / Vans Autentic

Viihdyttiin tuolla useampikin tunti jutellen ja maistellen uusia makuja. Sanon vielä sen, että tämä ei ole yhteistyöpostaus tai muu, vaan ihan vain kokemus ja suositus jonka haluan jakaa teille. Harmoonille pointsit täältä, mikäli kaipaat vähän jotain freshimpää niiden peruslounasbuffien tilalle! 

Ja niin kuin kuvista näkyy ja moni teistä on ehkä jo mun someista bongannut, niin tukka on saanut uuden ulkomuodon ja oon tähän supertyytyväinen. Teen tästä uudesta tukkalookista oman postauksensa pian! 

xx M

13 kommenttia

  1. Cool tuo paita, tykkään! :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti ihan loistavaa ruokaa tarjolla, oot tosi kaunis ja kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hyvää! :) Voi kiitos paljon!

      Poista
  3. Näyttää herkulliselta! Uusia ravintolapaikkoja on aina ihana testailla :-)
    Ja ihana tuo sinun uus hiustyyli ♥

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Yritän aina välillä käydä jossain uudessa paikassa ettei jumahda niihin vanhoihin :) Kiitokset ♥

      Poista
  4. Sulla on kyllä ihana blogi ja tosi upeita kuvia!<3 mikä kamera sulla mahtaa olla käytössä?:)

    http://tessaheikkinen.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥♥ Mulla on Canonin 100D! Objektiiveinä yleensä 50mm 1.8 suurin aukko tai perus kittiputki 18-55mm joka siinä oli valmiina jos haluun laajakuvaa (uus laajis tosin hankinnassa), tarkat tiedot löytyy tuolta 'Behind the blog' osion lopusta :)

      Poista
  5. i h a n a paita ♡ ja muutenki superkiva tyyli sulla!!

    VastaaPoista
  6. Ää, pääset niin kyllä lukulistalle! Ihana blogi kaikinpuolin ja _kauhee_ jykylä ikävä ja tää lievittää sitä ees vähän ennenko muutto takasin on ajankohtanen :'( :D ihana 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiitos tosi paljon, ihana kuulla! :) Toivottavasti viihdyt seurailemassa ♥ Jyväskylä on kyllä ihana ja voin paljastaa, että enemmänkin näitä maisemia tulossa yhdessä postauksessa... ;)

      Poista
    2. Ihana blogi kaikinpuoli mitä ehtiny lukee jo noita vanhempia postauksia et Ei epäilystä ettenkö viihtyis! 😍

      Poista

Back to Top