VAHVA

Mua pyydettiin Elloksen #StrongBecause -kamppikseen liittyen kertomaan ajatuksia vahvuudesta pienen bloggaajakisan merkeissä. Elloksen mielestä vahvuutta on muiden inspiroiminen. Ja siitä mä inspiroiduinkin kertomaan, mikä on mun mielestä vahvuutta.

Mä ihailen vahvoja naisia, joilta ei puutu itsevarmuutta. Vahva nainen ei pelkää kertoa ajatuksistaan ja osaa rohkeasti heittäytyä toteuttamaan unelmiaan. Vahva nainen seisoo tekojensa, sanojensa ja valintojensa takana. Vahva nainen osaa olla oma itsensä ja ylpeä siitä, juuri siitä, millainen on. 

Kuitenkin vahva nainen voi myös epäonnistua, tehdä virheitä, kohdata ikäviä asioita, voida huonosti ja vahvaankin naiseen voi sattua. Mutta asioiden positiivisena näkeminen on sitä vahvuutta parhaimmillaan, sillä asioita tapahtuu, niin hyviä kuin huonoja. Kaikille. Mutta se juttu on siinä, miten niihin asioihin suhtautuu. Totta kai ihmisille sattuu myös paljon asioita jotka ei ole mitenkään verrattavissa keskenään, mutta näin karkeasti sanottuna ja niihin syvempiin ja kipeempiin asioihin menemättä, niin kyllä, hyvin pitkälle on kiinni siitä, kuinka asiat ottaa vastaan, kuinka käsittelee ne ja kuinka niihin suhtautuu sen jälkeen. Miten kaiken handlaa ja siitä jatkaa eteenpäin.


Vahva nainen inspiroi ja vahvalla naisella on taito inspiroitua.

Mä haluan olla sellainen nainen. Ja pelkästään jo vahvan naisen ajatteleminen tuo tarpeeksi motivaatiota pyrkiä siihen. Kuka nyt ei haluais olla sellainen?

xx Marianne


Kertomalla oman tarinasi tai ajatuksiasi vahvuudesta perusteluineen Instagramissa tägillä #StrongBecause ja @ellosofficial lahjoitat 1 euron hyväntekeväisyyteen. Kannusta myös seuraajiasi kertomaan tarinasi 31.10.2016 mennessä, niin hekin lahjoittavat 1 euron hyväntekeväisyyteen.

9 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus! Ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Ja tää viesti on kyllä tärkeä, itsellä se vahvuus ja varmuus omaan itteensä on tullut näin iän myötä. Vaikka en todellakaan oo tyytyväinen mun kroppaan ja tuntuu että se pettää mut kerta toisensa jälkeen tuomalla iskiaksen takasin ja kipeytymällä aina uusista paikoista, en anna sen vaikuttaa yleisfiilikseen ja peruspositiivisuuteen :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! Niin se tuppaa tulemaan :) No mutta se on ihan mahtavaa, että siitä huolimatta et anna sen vaikuttaa fiiliksiin!

      Poista
  3. Aivan ihana teksti lukea näin heti aamusta! Oot kyllä upea ja vahva nainen :) xx

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat ja kaunis teksti, totta joka sana :)

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus ja upeat kuvat! Sun blogi on mukavaa luettavaa! :-)

    VastaaPoista

Back to Top