KASVISRUOKAA - CHILI CON NYHTÖKAURA

Parit postaukset takaperin tulin heittäneeksi itselleni haasteen. Oon vuoden alusta lisännyt kasviksia ihan reilusti ruokavaliooni muutenkin kuin perussalaatin muodossa, mutta kyllä sieltä joukosta silti lihaa usein löytyy. Joskus kuitenkin ois ihan jees pysyä pelkällä kasvislinjallakin ja ajattelin näitä reseptejä nyt jakaa myös teille tänne. Nyt ekana otettiin vuoroon varmaankin se tän hetken kuumin juttu, nimittäin nyhtökaura, jonka onnistuin nappaamaan itselleni vihdoin ja viimein. 


CHILI CON NYHTÖKAURA
Kokonainen tai vähän vajaa paketti nyhtökauraa, 1 prk (400g) yrttimaustettua tomaattimurskaa, 1 prk (GoGreen) kidneypapuja, 1 valkosipulinkynsi, 1 sipuli, tuoretta basilikaa ja korianteria, 1 punainen chili, 1 paprika (mä laitoin puolikkaan punaisen ja puolikkaan keltaisen), ihan tilkka limenmehua, vajaa desi vettä, suolaa ja pippuria maun mukaan.

Pilko sipulit pieniksi ja kuullota pannulla oliiviöljyssä hetki, jonka jälkeen lisää tomaattimurska, pavut ja mausteet. Hauduta muutama minuutti ja lisää nyhtikset, paprikat ja tuoreet yrtit. Hauduta vielä muutama minuutti, maista ja nauti.

Näissä oleva täysjyvätortillavene ei oo mitenkään tarpeellinen, ellei halua syödä tätä tällä tavalla kuin mitä me syötiin - otettiin käteen talouspaperi alle ja koko homma vaan käteen siihen päälle ja suuhun katuruokatyyliin. Kastikkeen alla on vielä keitettyä ja ripauksella suolaa maustettua täysjyväriisi-/kvinoasekoitusta, mutta tavallinen riisi käy totta kai yhtä hyvin.



Ihan rehellisesti, jos mulle tätä tarjottaisiin enkä tietäis ettei siinä ole lihaa, en huomais sitä varmaan ollenkaan. Oon huijannut Topia syömään tätä ja sitä kukkakaalipohjaista pizzaa ja se on syönyt ihan hyvillä mielin niin kauan, kunnes en oo enää malttannut olla paljastamatta mistä ne oikeasti on tehty, joten luulisi maistuvan muillekin ei-niin-kasviksista-innostuvalle. Tää (ja härkis!) tulee meillä ainakin käyttöön ihan varmasti aina välillä sinne sun tänne lihan korvikkeena.

Ootko sä jo syönyt nyhtökauraa? Mihin ruokiin sä oot sitä laittanut?

xx Marianne

14 kommenttia

  1. En oo kerennyt vielä nyhtökauraa kokeilemaan, mutta ihan pakko päästä testaamaan tätä reseptiä! Näyttää niin hyvälle :D

    ~ Jasmin N
    Little Things With Jassy
    Bloglovin’

    VastaaPoista
  2. Siis nami, tää näyttää kyllä ihan superhyvältä! Mun on kyllä pakko testata nyhtökauraa joku kerta! :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti kannattaa testailla! Tosi kivaa vaihtelua :)

      Poista
  3. Tää menee niin toteutukseen! Kiitos vinkistä :) Just tällaisia kasvisreseptejä etsinkin, kun itse olen ollut kasvissyöjä jo kohta 9 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) No hei, otan mielellään vastaan jotain ihan must -reseptejä joita on vaan pakko kokeilla, joten antaa palaa!

      Poista
  4. Pakko kokeilla nyhtökauraa, kuulostaa todella herkulliselta!<3


    https://harrietgripenberg.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se myös on!! :) Kannattaa kokeilla!

      Poista
  5. Nyhtökaura on yks mun lemppareista tällä hetkellä! Työnnän sitä melkeen kaikkeen, mihin jauhelihaakin voisi laittaa :D

    http://jvsmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla! Täytyy itekin tunkea haha :D

      Poista
  6. En nyhtökauraa oo vielä päässyt kokeileen, vaikka kovasti harkinnassa on ollut. Toi chili con carne versio kuulostaa ja näyttää erittäin hyvältä!

    pinnjapauliina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan :) Kiitos!

      Poista
  7. Moikka! Tosi hieno ulkoasu sun blogissa ja valoisuus on plussaa. Kiva ku kommentoit blogiani ja mun piti oikeen pari kertaa lukee se kommentti, sillä en voinut uskoo et sen oli kirjoittanut just sä :D Oon sun blogia meinaan lukenut tammikuusta asti ja oot yks mun lemppari bloggaajista. Tää Chili Con-nyhtökaura vaikuttaa erittäin mieleenkintoiselta ruokareseptiltä ja tuun varmasti kokeilemaan jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos tosi paljon! :) Voi, ihanaa kuulla, että tää ja mun jutut on sun mieleisiä! Ihan super kuulla ♥ Toivottavasti viihdyt mun blogin parissa jatkossakin! Reseptiä suosittelen lämpimästi :)

      Poista

Back to Top