7 X VUODEN 2016 PARHAAT POSTAUKSET

Koska vuosi vetelee viimeisiään niin ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki kurkata taaksepäin sen verran, että linkkaan tähän vuoden 2016 luetuimpia postauksia seitsemän kappaletta (jätin arvontapostaukset pois laskuista). Otsikossa sanotaan, että parhaat, mutta ainakin ne luetuimmat ja pari omaa suosikkiakin ylsi mukaan. Klikkaamalla kutakin otsikkoa pääsee postaukseen.



1. ALL BOOBS EVERYTHING - Reippaasti se luetuin postaus ja itseasiassa yksi mun suosikeista myös. Muistan kuinka mua jotenkin jännitti ylipäätään julkaista koko postaus, mutta onneksi sen julkaisin ja oon aika ylpee tästä postauksesta.

''Otsikko viittaa tietenkin tähän tietyn suomalaisen räppärinkin käyttämään lausahdukseen all good everything, eli kaikki siis todella hyvin - tämä mun otsikko taas kertoo, että niin myös rintavarustuksen osalta. Hyvä meininki. 

Nuorempana tuntui, että näytänkö näillä olemattomilla aivan pikkupojalle eikä naisellisuudesta oo sen takia tietookaan ja rintsikat oli aina väistämättä mallia push up tai muuten ahdisti.''

2. 10 + 1 VINKKIÄ PIENEN KODIN SISUSTAMISEEN - Meillä on melko pieni kaksio, mutta meidän onneksi tosi kiva pohjaratkaisultaan ja suurilta ikkunoiltaan, mutta pieneen kotiin vinkit kelpaa aina - mitä ilmeisimmin. 

''Eli jos haluut löytää pienestä kodistasi uusia neliöitä ja haluaisit siitä edes vähän avaramman tuntuisen, niin tää postaus on sulle.''

3. MEIDÄN UUSI KOTI - No siis, meidän koti on heittämällä googlatuimpia hakusanoja joilla tänne blogiin porukkaa löytää ja sisustuspostauksia onkin useampia, mutta tämä ihan ensimmäinen postaus meidän uudesta kodista on siellä kärkipäässä luetuimmissa. Tokikin sisustus on vähän jo ehtinyt muokkautua puolessa vuodessa tästä lisää.

''Enkä vaan vois enempää rakastaa meidän suuria ikkunoita, jotka käytännössä jatkuu keittön nurkalta saakka koko mitalla makkariin. Makkarin samojen suurten ikkunoiden takaa löytyy lasitettu parveke ja toiselta puolelta 160cm leveää sänkyä löytyy mielettömän paljon vaatekaappia osaksi peiliovilla. Ja Topille hirveen tärkee pienempi valkoinen telkkari seinästä sänkyä vastapäätä.

4. NO NE ENNAKKOLUULOT - Syvällisemmät tekstit joissa on jotain ihan asiaakin takana, on myös niitä luetuimpia täällä. Niitä siis vielä lisää jatkossa?

''Kaikilla on niitä. Ne vaan tulee ja se on ihan okei. Sulle ja mulle vaan muodostuu mielikuvia ja ennakkoluuloja tai -odotuksia esimerkiksi ensikohtaamisella tai kadulla ohi kävellessä tai kun tiedät vaan jonkun tyypin niin sanotut taustatiedot - mitä se tekee, miltä se näyttää ja millasista jutuista se on kiinnostunut. Eikä tälle varmaan voi mitään? Mutta se juttu jolle sä voit jotain, on sun oma käytös.''


5. PARVEKKEEN SISUSTUS PIENELLÄ BUDJETILLA - Ja taas sisustusjutuilla mennään (sinänsä hauskaa koska mun blogi ei oo oikeestaan sisustus- vaan tyyliblogi, no tyyliä sekin)... Laitoin syksyn lopulla just ennen lumen tuloa parvekkeen minttiin. Ja siitä tuli aika söpö pesä!

''Aina ei tarvii suurta budjettia saadakseen jotain kivaa - tärkeempää on se visio ja osata löytää just ne jutut jotka haluaa ja tarvitsee. Mieti mitä haluat ja älä hötkyile sen suhteen tai sulta voi mennä jotain siistiä sivusuun. Eikä mitään suuria juttuja tarviikaan (tai mahdu) montaa, mutta ne pienet asiat luo sen tunnelman ja täydentää kokonaisuuden.''

6. 10 VINKKIÄ TYYLIN LÖYTÄMISEEN - Voi että! Tästä on pian vuosi aikaa, mutta vinkit toimii edelleen. Ja on ilmeisesti myös toiminutkin, sillä nyt kun katson, niin en välttämättä edes ko. asua pukisi tuona kokonaisuutena ylleni vaan keksisin siitä jotain paljon kivempaa! (Ja pssst... Mun hiukset... Nyt nään ne tuollaisina miljoona kertaa ihanampina kuin mitä silloin edes tajusin. Nyt iski ehkä pieni pitkäntukankaipuu...)

''Kun oot hahmottanut ne jutut, jotka toistuu monessa kollaasissa ja jää päähän mylläämään, etsi niistä ne täydelliset yksilöt jotka istuu hyvin ja näyttää hyvältä. Niihin saa satsata, sillä ne on niitä mitä todennäköisesti käytät ja kulutat eniten.''

7. PINAATTIFETAPIIRAS BATAATTIPOHJALLA - Ah nam! Tätä pitääkin tehdä pian taas!

''Helppo tehdä, vain hyviä raaka-aineita, maistuu niin kylmänä kuin lämpimänä ja riittää useammalle päivälle. Eikä oikeastaan maistu edes niin vihreälle miltä näyttää ja mitä onkin - luulisin, että maistuu hyvin suolaisenpiirakan asemassa myös niille jotka ei siitä vihreydestä niin välitä. Tää on yllättävän hyvä.''

xx Marianne

12 kommenttia

  1. Kiva postaus! Pitääpä käydä lukee kuhan jaksan... vie tää influenssa kyl voimii. Hyvää uutta vuotta!<3

    vesipisarasssa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvää uutta vuotta ja paranemisia sinne! ♥

      Poista
  2. Oonkin noista varmaan suurimman osan jo lukenut! Pinaattifetapiiraan ohje tosin pitää napata vielä muistiin, kuulostaa nimittäin superhyvältä :) Oon ite kans tekemässä tällaista samantapaista postausta omaan blogiin, jotenkin kiva kattoa että mitä kaikkea onkaan vuoden aikana postannut, ja mitä lukijat on tykänny lukee :D

    http://revontulipalo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Kannatan, oikeesti tosi hyvä! Hei joo kuulostaa hyvältä, näitä on kivaa tsekkailla! :D

      Poista
  3. pakko ihan kommentoida että harvoin jaksan perus lifestyle-blogeja enää nykyään lukea mutta tää sun blogi on kyllä ihan omaa luokkaansa! keep it up girl! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau kiitos paljon! Ihana, tää kyllä piristi! ♥ Toivottavasti viihdyt täällä seurailemassa jatkossakin yhtä hyvin :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus! Kiva idea :)

    http://eltsinmuotinurkkaus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. En ookkaan sun blogiin törmännyt ennen, sait uuden lukijan! Ihana ulkoasu ja tää postau oli tosi kiva idea :-)

    hennaino.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, tervetuloa seuraamaan! :) Kiitos paljon!

      Poista
  6. Sulla on tosi hyvä otsikointi, kaikki noi kuulostaa supermielenkiintoisilta, joten en ihmettele niiden suosiota! Pakko kans sanoo, et monesti parhaita juttuja joutuu aluks vähän harkitseen ja miettiin, kuten säki kerrot miettineen tota ekaa postausta :) xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niitä myös yritänkin miettiä paljon :) Ja joo toi on niin totta! :D XX

      Poista

Back to Top