7 X MILLAISTA VAATEKAAPPIIN KEVÄÄLLE?


Mä rakastan kevättä ja sitä ajatusta, että ihan hetken päästä alkaa oikeasti kukkia puskea mullasta ja ulkona tarkenee olla ilman sukkiksia. Kevät tarkoittaa myös vaatekaapin päivitystä ja kausivaatteiden vaihtamista toisiin. Mulla on suunnitelmissa pian konmarittaa tuo mun kaappi (ja kaikki muutkin kaapit), mutta sitä ennen on hyvä jo miettiä, että mitä sitä kevätpukeutumiseltaan toivoo?


1. Valkoista ja haaleita värejä, kuten hailakkaa vaaleanpunaista tai marjapuuronväristä. Ne on vaan niin raikkaita ja yks juttu, josta sen kevään tulon huomaa. Mulla oli jostain syystä nyt hetki sitten tosi paljon mustia asuja, mutta yritän nyt keksiä oman vaatekaapin puitteissa jotain muita lookkeja kuin sellaista missä mustaa olisi. 

2. Hyvät perusjutut on tässäkin kaiken perusta. Hyvä valkoinen teepaita, hyvät mustat housut ja ajaton simppeli rannekello. Toivoisin myös ihan tavallista valkoista kauluspaitaa, mikä olis mun kaappiin ihan uusi lisäys ja samaten toivoisin uusia istuvia farkkuja.

3. Laatu korvaa määrän. Ja näin sen oon yrittänyt pitääkin omassa kaapissani, että vähemmän on enemmän. Siksi pääsen taas kirppistelemään sen konmarituksen jälkeen.


4. Ajattomuus ja monipuolisuus on tärkeitä, jos edellistä kohtaa noudattaa. Pidän vaatteista, joita voi käyttää monella tapaa ja joihin en usko kyllästyväni, kuten ehkä ohimeneviin trendeihin. 

5. Vain ne omaan tyyliin sopiviksi poimitut trendit. Sillä mitä teen jollain vaatteella, josta tiedän pitäväni vain sen hetken? Tän kanssa saa välillä olla tarkkana, että mikä on vain hetken himotus ja mikä oikeesti hyvä lisä omaankin pukeutumiseen.

6. Keveyttä ja sehän nyt lähtee jo materiaaleista ja taas niistä vaaleista sävyistä. Myös uutta biker -tyylistä takkia olen haaveillut kevät sävyillä ja vähän kevyemmällä matskulla.

7. Mekkoja ja hameita! Paljon paljon helmoja!

City sneakers VAMOS (gifted) / Suede dress ZARA / Top IVYREVEL 
/ Watch Daniel Wellington (gifted) / Earring Gina Tricot

Mitä sun kevätpukeutumiseen kuuluu? Mitä ehdottomasti ei?

Muistutan myös, että vielä tämän kuun loppuun saakka koodilla MARIANNE saa kivan -15% alennuksen Daniel Wellingtonin verkkokaupasta eli www.danielwellington.fi. Toimitus on ilmainen ympäri maailmaa. Kuvissa oleva kello on mun oma suosikki uudesta Classic Petite -mallistosta!

xx Marianne

18 kommenttia

  1. Myös mun kevään pukeutumiseen kuuluu ehdottomasti vaaleat sävyt ja vaaleanpunainen! :) Ostin just mitä ihanimman vaaleanpunaisen mokkahameen, jota odotan pääseväni käyttämään. Myös noi hyvät perusjutut on tärkeitä. Ilman niitä ei vaan synny hyviä asukokonaisuuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaaleenpunanen tuntuu olevan tänä keväänä varsinkin tosi hitti! :) Ihan parasta ♥ Ooh kuulostaa ihanalle tuo mokkahame!! Ja jep, hyvien basicien rinnalle on helpompi rakentaa asuja!

      Poista
  2. Toi Zaran mekko on niin ihana, pakko ehkä tilata itsekin! xx
    http://roosamononen.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan täydellinen! Kannatan ♥

      Poista
  3. Tän potauksen kuvat oli ihan superihania♥♥♥ Mun kevätpukeutumiseen kuuluu aika pitkälti samoja juttuja ku sulla! Haluisin kans löytää elämäni ensimmäisen nahkatakin, jos sopiva tulee vastaan tai ylipäätään sopii mulle :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos!! ♥♥ Kiva kuulla! No jooo hyvä nahkarotsi on kyllä huippu juttu! Varmasti löytyy joku ihana :) ♥

      Poista
  4. Aivan ihania kohtia täällä ! Tuo kohta 5 vain ne omaan tyyliin sopiviksi poimitut trendit on tärkein juttu. Joka vuodenajan trendeistä löytyy niitä hyviä ja huonoja, omaan silmään miellyttävät poimin omaan tyyliini. En lue kauheesti edes blogeja jossa kuljetaan muodin kanssa käsikädessä, vaan just inspiroivimpia on ne monipuoliset ja erilaiset - sellaiset joissa huomaa että niitä omaan silmään miellyttävimpiä trendejä on poimittu omaan tyyliin.
    Vaaleat sävyt, etenkin puuterimainen vaaleanpunainen on kyllä ihan pop mulla tällä hetkellä. Mutta sitten taas mua ei jostain syystä iske tällä hetkellä se verkkosukkistrendi. Hieman se on kuitenkin alkanut kiinnostaa, mutta alussa mä olin ihan kauhuissani:D Saa nähdä tuleeko se napattua omaan tyyliin mutta vähän jälessä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana Kata! :) Jep toi on ihan totta! Ihanaa, että ollaan samoilla linjoilla! Verkkosukkikset on vähän siinä rajoilla mullakin, mut pikkuisina pilkahduksina tosi jees mun mielestä :) Jooo vaaleenpunanen on nyt niin se juttu!! ♥

      Poista
  5. Aivan ihanat noi lenkkarit! Jotenki nyt oon ite ihastunu vaaleenpunaseen, joten se kuuluu tänä keväänä mun vaatteiden värimaailmaan. Yritän keväisin pitää värit aina raikkaina, puhtaina. Kevään aikana siirryn myös hitaasti kevyempään vaatetukseen sekä hameisiin että mekkoihin

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep ne on ihan lempparit! ♥ Totta! Kuulostaa hyvältä :)

      Poista
  6. Oon kyllä kovasti tykästynyt vaaleanpunaisen sävyihin ja mekkoihin tänä keväänä, mutta vielä vaatekaappi kaipaa niiltä osin täydennystä. Nimenomaan on tärkeää muistaa, että mikä itsestä tuntuu hyvältä päällä <3

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, ne on niin se juttu tänä keväänä! ♥ Niimpä!

      Poista
  7. Ihanat kuvat ja ihana postaus! Mullakin ajattomuus ja laatu on tällä hetkellä tosi tärkeitä elementtejä, joiden kautta haluan rakentaa oman vaatekaapin. Pienet väripilkut on kyllä myös tervetulleita, varsinkin tommonen haalean pinkki olis ihan täydellinen jossain muodossa! :-) <3

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Milla! ♥ Kuulostaa hyvälle! Ja toi on kyllä totta et, kyllä niitä väriläiskiäkin kaipaa ♥ :)

      Poista
  8. Aika samoja juttuja munkin kevätlistalla pukeutumisen suhteen! Omalta listaltani löytyy vielä itselleni rohkeampaa kokeilua, mutta kuitenkin niiden simppeleiden peruspilareiden puitteissa. Esim. culottesit ja suorat housut olisi mulle jotain uutta ja erilaista mutta kuitenkin tarpeeksi hillittyä omaan tyyliini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii jes! Toi on kyllä tosi hyvä! :) Culottesit kans ostoslistalla!!

      Poista
  9. Kiva postaus! Omaan kevääseen kuuluu pastelliset sävyt, ja ehdottomasti vaaleanpunainen ja puuteri! Ooh, oon ihan hurahtanut vaaleanpunaiseen tänä keväänä! Myös kukkia (ei brodeerattuja) saa olla printeissä, ja tietysti denim ja valoinen tekee kevään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Noi hempeet sävyt vaan toimii niin hyvin ♥ Kuulostaa ihanalle! :)

      Poista

Back to Top