VOIKO OLLA HERKKÄ JA VAHVA SAMAAN AIKAAN?


Oon aina ollut tosi herkkä ja musta löytyy myös monia jopa erityisherkän piirteitä, mikä ei kuitenkaan tarkoita vain voimakasta tunteilua ja sitä, että olisi jotenkin tosi hauras ja ujo kuten usein ajatellaan. Me herkkikset vaan aistitaan tunteet voimakkaammin, nautitaan kaikesta kauniin harmoonisesta, kaivataan välillä omaa tilaa, rakastetaan syvällisiä keskusteluja ja aistitaan helposti myös muiden fiilikset. Johanna kirjoitti aiheesta ihanan postauksen hetki sitten ja sieltä tunnistan myös itseni ihan täysin. Hänen postauksen aiheesta voi käydä lukemassa täältä


Mua on usein kutsuttu tunnerikkaaksi ja tunneälykkääksi, mitä ne sitten tarkoittaakaan, ehkä tuota herkkyyttä aistia asioita ja tilannetajua. Vaikka en ole se päälle päin riemusta hyppivä tyyppi, niin ne jutut reagoi voimakkaasti sisällä ja mulle esimerkiksi on ihan tavallista liikuttua jonkun toisen puolesta todella pienistä asioista - viimeksi siitä, kun radiossa joku mies voitti itselleen keikkaliput ja hän oli selkeästi niin innoissaan ja onnellinen niistä, että mulle tuli vaan niin onnellinen olo sen puolesta että tosissani liikutuin. Ja näitä tapauksia on niin monia, että voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen pelkästään näistä haha!


Oon kuitenkin sitä mieltä, että herkkyys on rikkaus ja sellainen lahja, joka sulle on annettu. Ei ollenkaan huono juttu vaikka itkua ehkä tuleekin enemmän, koska mikä parasta, paljon myös ilosta eikä vain surusta. 

Mutta voiko tälläinen herkkis sitten olla vahva? No voi tietenkin olla vaikka usein herkät kuvitellaan ujoiksi ja hauraiksi, niin se ei välttämättä pidä paikkaansa. Toisaalta kun on ollut todella herkkä pienestä saakka, niin voiko sitä edes olla kasvamattakaan vahvaksi tässä matkalla? 


Mä en ainakaan koe näitä kahta mitenkään toisiaan poissulkevana ja uskon, että monista meistä herkkiksistä löytyy yllättävänkin paljon vahvuutta. Sitä voi yhtälailla olla kaikkea tuota mitä olen herkistä puhunut, mutta sitä voi olla myös vahva, itsevarma ja rohkea samaan aikaan. 

Muistakaa että herkkä ei oo yhtä kuin heikko. Herkkä on yhtä kuin ihana!

Onko siellä muita herkkiksiä?

xx Marianne

22 kommenttia

  1. Tää oli tosi hyvä postaus ja mä kyllä koen, että voi olla vahva ja herkkä samaan aikaan. Mäkin oon pohtinut itseasiassa tätä asiaa paljon, sillä mä ajattelen itteni myös herkäksi ja vahvaksi samanaikaisesti, eikä ne sulje mun mielestä pois toisiaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora, huippua kuulla! ♥ Ehdottomasti samaa mieltä, niin mäkin ajattelen itsestäni! :)

      Poista
  2. Heti kun näin postauksen otsikon, mun mieleen tuli erittäin vahva "voi olla". En osaa selittää sitä fiilistä sen kummemmin, koska sä ehkä selitit yllä just sen kaiken, mutta tiedän vaan et mä itse olen samaan aikaan erittäin herkkä ja vahva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, niin sen pitää ollakin! :) Kivaa kuulla, että samat fiilikset!

      Poista
  3. Voi että, voin samaistua ihan täysin. ♥ Koen olevani herkkä - melkeimpä erityisherkkä - ihminen, mutta ei se oo musta yhtään sen heikompaa tehnyt. Jotkut asiat vaan tuntuu isommilta kuin ne on, mutta kyllä niistä herkkiskin voi selviytyä. Ihan yhtä hyvin kuin "epä-herkkäkin". Mä liikutun myös tosi helposti, mutta usein juuri empatian tai ilon takia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ♥ Huippua kuulla et on samoja fiiliksiä ja oot niin samoilla linjoilla! ♥

      Poista
  4. Mä oon omasta mielestäni melko herkkä ihminen, mutta kyllä musta vahvuuttakin löytyy! Koska vahvuuttahan voi olla vaikka minkälaista :-) Ihana postaus <3

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! :) Kyllä mä ainakin oon ehdottomasti tosi vahva ja tosi herkkä, koska nimenomaan vahvuutta on tosi monen tyyppistä! Kiitos Emmi ♥♥

      Poista
  5. Ihana, ihana teksti! ♥ Tunnistan kyllä itsenikin herkkikseksi, nimenomaan siinä miten en ulospäin näytä tunteita ehkä kovinkaan vahvasti ja siinä, miten pystyn eläytymän toisten tunteisiin. Tällä tekstillä oli hyvä alottaa aamu, tuli heti niin voimakas fiilis ♥

    http://miiamata.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihan super kiva kuulla ♥♥

      Poista
  6. Ihana postaus tärkeästä aiheesta! Voin samaistua todella vahvasti tähän. Oon sitä mieltä, että herkkyys ja sen kaupanpäällisinä tulevat piirteet kuten empatia ja tunneäly ovat ehdottomasti vahvuuksia!:) Herkkyys ja vahvuus kulkevat mun mielestä käsi kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! Mukava kuulla ja toi on kyllä niin totta! :) Ihanasti sanottu!

      Poista
  7. Ihana postaus, niin hyvin kirjoitettu! Mäkin luokittelisin itseni vähän herkemmäksi tyypiksi. Voin itkeä tosi pienistäkin asioista, myös jos liikutun jostain. Innostun myös asioista todella herkästi :--D

    Oon itsekin miettinyt tätä aihetta joskus. Ehdottomasti oon samaa mieltä siitä, että voi olla samaan aikaan myös vahva!! Mä koen, että vaikka oon välillä aika herkkis, niin oon myös vahva ihminen. :-)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Milla! ♥ Kiva kuulla, että siellä samaistutaan ja on samoja juttuja mielessä! :) Ehtottomasti!

      Poista
  8. Täällä ilmoittautuu yksi todella herkkis! Täytän tänä vuonna 30 ja alan vasta nyt olemaan siinä pisteessä, että olen täysin sinut herkkyyteni kanssa. Yritin pitkään muuttua väkisin sellaiseksi, jota ei asiat liiemmin hetkauttaisi ja joka kestäisi mitä vaan ilman kyyneliä. Sellaiseksi "superwomaniksi", jota tuskin on olemassakaan. Viime vuosina vasta olen tajunnut herkkyyteni arvon ja se on ollut ihanaa ja helpottavaa <3 Ja tosiaan, en missään nimessä ajattele etteikö herkkä voisi olla samaan aikaan vahva! Ihana teksti, kiitos tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kiitos kommentista! ♥ Superwomankin saa olla herkkis! ♥

      Poista
  9. Oon jo pidempään funtisinut, että pitäisi kyhätä itsekin tästä aiheesta postaus. Nimimerkillä oon myös todella herkkis mutta kuulemma erittäin vahvakin (tästä kiittäminen lienee ei-niin-iisistä elämästä).

    Eli mun mielestä nämä kaksi saattavat jopa kävellä käsi kädessä; enemmän vahvuutta osuutta esimerkiksi just tunneälykkyys kuin mitä esimerkiksi se, ettei reagoi mihinkään mitenkään.

    Kiitos todella tärkeästä postauksesta, herätti ajatuksia entistäkin enemmän tästä aiheesta! <3
    Ja hei; ihanaa pidennettyä viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että samoja ajatuksia! :) Ihanasti sanottu, toi on kyllä niin totta! ♥ Kiitos itsellesi! ♥

      Poista
  10. Ihana postaus!<3 Mä oon myös tosi herkkis varsinkin jos kuulen jotain tunteellista mutta sit jos mua koitetaan loukata jollain tavalla niin osaan tietyllä tavalla kovettaa kuoren myös :D Oon samaa mieltä että voi olla molempia herkkä ja vahva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny! ♥ Joo mulla on toi ihan sama :D En mä oikeestaan loukkaannu toisten sanoista mua kohtaan, tiedän ite millanen oon ja ne omat heikkoudet ja vahvuudet, joten ei mua horjuta ilkeilyt :) Mutta liikutun tosi tosi tosi helposti eri aiheista! Ihanaa, että meitä herkkiksiä löytyy! ♥

      Poista
  11. Voi vitsit miten hieno teksti! Itse olen kyllä tosi samanlainen. Helposti sitä rupeaa itkemään herkän videon tai kirjan ääressä oli sitten kyse ilosta tai surusta tai muusta liikutuksesta. Mutta totta on, että vahvoja herkät ihmiset ovat myös, sillä oma mielipide on ainakin se, että jos on vähänkin enemmän herkkä tai muuten sellainen, joka helposti näyttää tunteensa, joutuu ihan automaattisesti nykyisessä yhteiskunnassa oppimaan vahvaksi ihmiseksi. Itselle on käynyt oikeastaan juurikin noin. Todella mielenkiintoinen teksti, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla kiitos paljon! :) Totta puhut, kiitos kommentistasi! ♥

      Poista

Back to Top